Etusivu » Asuinalueet » Aviapolis – tulevaisuuden kaupunginosa
Uusimaa

Aviapolis – tulevaisuuden kaupunginosa

lentokone
lentokone
Kuva: Adobe Stock

Lentokenttä on perinteisesti jakanut Vantaan kahteen osaan. Idän puolella on ollut Tikkurila ja lännessä Myyrmäki.

1990-luvulla kuitenkin havahduttiin siihen, että Vantaa voitaisiin yhdistää ja näin tämän kehityksen tuloksena Aviapolis on päässyt syntymään. Kulkuyhteyksien solmupaikka luo työpaikkoja ennätystahtia.

– Vantaan Aviapolis on pääkaupunkiseudun voimakkaimmin kasvava yritysalue ja työpaikkakeskittymä, kertoo Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.

Aviapolis tarjoaa työntekijöilleen ylivoimaisen saavutettavuuden, eikä kansainvälisten yritysten kohdalla tule unohtaa yhteyksiä muuhun maailmaan.

Nimikin kertoo, että Aviapoliksen vahvuutena on sen Helsinki-Vantaan tuomat lentokoneyhteydet. Lentokentän takia myös pitkän matkan raideliikenne yhdistetään suoraan Aviapolikseen.

– Tampereelta pääsee paikalle reilussa tunnissa, Penttilä konkretisoi.

Kyse ei ole vain Tampereen matkalaisista, vaan niin sanottu lentorata on suunniteltu saavuttamaan puolet koko Suomen alueesta.

Aviapolis on myös maantieliikenteen osalta erinomaisesti saavutettavissa, ja tämä on asia, jonka takia yrityksiä siirtyy Helsingistä Vantaalle. Kehärata luo puolestaan mahdollisuuden päästä tehokkaasti Aviapolikseen myös Helsingistä.

Tulevaisuuden Aviapolis on myös asuinalue

Vaikka Aviapolis tunnetaan tällä hetkellä työalueena, tulee se tulevaisuudessa olemaan myös asumisen keskus.

Yleensä lentokentän melu estää rakentamasta asuinalueita lentokentän viereen, mutta Jumbon kohdalla asuinrakennuksia on mahdollista pystyttää myös Kehä kolmosen pohjoispuolella olevaan ”melukäyrien kainaloon”.

Asuinalueen vahvuuksia tulee olemaan hyvä saavutettavuus ja myös läheiset työpaikat tulevat houkuttelemaan muuttajia. Kyseessä on paikka, jossa julkinen liikenne toimii. Samalla Vantaa tulee rakentamaan tarvittavan infrastruktuurin eli koulut ja päiväkodit.

Aviapolis tarjoaa lyhyen etäisyyden Jumbon kauppakeskukseen, Flamingon viihdekeskukseen ja Tammiston liiketarjontaan.

Lisäksi Vantaa on lisäämässä raitiovaunuyhteyksiä, jotka helpottavat pääsyä Tikkurilaan. Läheinen joenranta tarjoaa myös erinomaisia ulkoilumahdollisuuksia.

Penttilä kertoo, että Aviapoliksessa myös testataan uusia teknologioita. Vantaa tulee kokeilemaan esimerkiksi automatisoituja busseja.

– Ilman kuljettajaa toimivaa bussia on halvempi käyttää ja silloin yhteydet on helpompi rakentaa perille asti, Penttilä toteaa.

Aviapoliksen yhteydet tulevat paranemaan entisestään

Pääkaupunkialueen suunnitelmiin kuuluu rakentaa tunneli Helsingistä Tallinnaan. Euroopassa on erilainen raideleveys ja tulevaisuudessa Aviapolis on se paikka, jossa suomalainen kävelee laiturin yli ja astuu Eurooppaan menevään junaan.

Tulevaisuuden kaupunki lähtee siitä, että siellä on helppo liikkua jalan ja pyörällä.

– Kun rakentaminen tehdään tarpeeksi tiheään, voidaan samalla mahdollistaa, että alueelle syntyy kivijalkakauppaa ja kahvilaa, Penttilä muistuttaa.

Next article