Etusivu » Toimitilat ja työ » Rakennusten monikäyttöisyys on trendikästä ja järkevää
Kaupunkisuunnittelu

Rakennusten monikäyttöisyys on trendikästä ja järkevää

Kuva: Pexels

Henna Helander

puheenjohtaja, Suomen Arkkitehtiliitto

Nyt suunnitellaan kahviloita kirjastojen sisälle ja kouluja, joissa viihdytään vielä koulupäivän jälkeen.

Suomen Arkkitehtiliiton puheenjohtaja Henna Helander mainitsee Keskustakirjasto Oodin hyvänä esimerkkinä siitä, mikä on tällä hetkellä trendinä rakentamisessa.

– Kirjasto edustaa sitä uutta rakennusten vyöhykettä, jossa julkiset ja kaupalliset palvelut toimivat lomittain. Lisäksi vanhanaikaisten kerhohuoneiden sijaan nyt rakennetaan monikäyttöisiä ja mieluiten vielä kokemuksellisia yhteistiloja.

Myös Oodin materiaalivalinnat ovat trendin mukaisia. Ilmastonmuutos ja vastuullisuuden huomioiminen vaikuttavat esimerkiksi puun käyttämisen lisääntymiseen julkisissakin rakennuksissa.

Helander kertoo, että rakentamiseen on tullut enemmän back to basics -ajattelua, joka pitää sisällään sen, että vaikka pyritään älyrakentamiseen esimerkiksi antureiden avulla, niin samalla talotekniikan taso halutaan pitää melko alhaisena.

– Lisäksi meistä suomalaisista on vihdoin tulossa urbaaneja, jolla tarkoitan sitä, että reviiriajattelumme on muutoksessa: otamme julkisia katutiloja oleskelu- ja viljelykäyttöömme. Nyt rakennetaan monipuolisempia ulko- ja puolisisätiloja, sillä käyttäytymistämme ohjaavat myös neljä vuodenaikaa.

Digitaalinen kehitys on lisännyt muun muassa rakennusten monikäyttöisyyttä. Esimerkiksi uudet koulut eivät toimi pelkästään vain kouluina vaan niiden tiloja voidaan käyttää moniin eri tarkoituksiin, digitaalisten varauspalveluiden sekä turvallisuuden takaavien kulunvalvonnan ja lukitusten ansiosta.

Helander kertoo, että digitaalinen kehitys myös helpottaa kommunikointia asiakkaan kanssa, kun suunnitteluvaiheessa voidaan näyttää asiakkaalle konkreettisemmin, millainen rakennuksesta tulee ja samalla voidaan miettiä käyttöä eri tavoin yhdessä asiakkaan kanssa.

– Suunnittelu on silti aina lähtökohtaisesti ongelmanratkaisua. Tärkeää on osata tilata strategisia arkkitehtuurisia konsepteja, sillä niiden avulla voidaan luoda elinkaareltaan pidempiä rakennuksia, jotka palvelevat useita eri käyttötarkoituksia.

Next article