Etusivu » Toimitilat » Työntekijöille sopiva toimitila edistää työhyvinvointia
Sponsoroitu

Toimintalähtöinen työympäristö sisältää fyysisen, digitaalisen ja sosiaalisen tilan. Sosiaalinen tila tarkoittaa keskus- ja keskittymistilaa sekä vuorovaikutusta, kuten hiljaisen tiedon vaihtamista.

Kukoistava työympäristö lisää työntekijöiden terveyttä, tyytyväisyyttä, turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

– Kukoistus on mitattavissa esimerkiksi alentuneilla terveydenhuoltokustannuksilla, omaisuuden arvon nousulla, hyvillä käyttö- ja täyttöasteilla, tuottavuudella ja sosiaalisen pääoman kasvulla, kertoo työ- ja oppimisympäristöjen asiantuntija, dosentti, Suvi Nenonen Tampereen yliopistosta Peabin järjestämässä aamiaisseminaarissa Ultimes Business Gardenissa Helsingissä.

Nenonen esittelee, kuinka Neil Usher on jaotellut organisaatioiden toimitilat perinteisen huonetoimiston lisäksi täysin puhtaaseen avokonttoriin, ketterään toimistoon erilaisine toimintalähtöisine konsepteineen sekä joustavaan coworking-tilaan. Nenonen huomauttaa, että on tärkeää, minkä tyyppisestä konseptista puhutaan, kun pohditaan muun muassa työympäristön avoimuutta.

Ketterässä mallissa työntekijöillä voi olla henkilökohtaiset, jaetut tai yhteiskäyttöiset työpisteet. Toimitila on jaettu eri vyöhykkeisiin esimerkiksi työtehtävien luonteen mukaan. Coworking tiloissa on yksityisiä toimistoja, mutta siellä työskentelevillä on pääsy yhteisiin palveluihin, tapahtumiin ja kohtaamispaikkoihin.

– Kaikissa työympäristöissä on tärkeää, että työntekijällä on mahdollisuus mennä viihtyisään tilaan vetäytymään, Nenonen lisää.

Toimitilamuutos voi aluksi pelottaa

Nenosen mukaan perinteisen toimiston malli, jossa on käytävä ja monta ovea työhuoneisiin, on syvällä ihmisten mielissä. Kun työympäristöä kehitetään kohti toimintalähtöistä ajattelua, monella herää epäilyksiä.

– Usein ne liittyvät arjen sujuvuuden uhkaan. Pelko ilmenee selityksissä, miksi tarvitsee oman työhuoneen. Pelosta pitää puhua, jotta päästään sen läpi, niin sanotulle laajennetulle mukavuusalueelle ja sitä kautta oivalluksiin, miten monella tavalla tilaa voi käyttää oman työn tukena.

Yhtä standardisoitua ratkaisua työympäristön kukoistukseen ei ole olemassa. Siksi toimitilojen muutosprosessissa yhteiskehittäminen on avainasemassa.

Yhteiskehittämisen aloittamiseksi tarvitaan yhteinen tahto luoda työhyvinvointia tukeva työympäristö.

– Arkkitehdit tai muut tuottajat luovat konsepteja ja oppivat asiakkailta. Tilojen käyttäjät toimivat ideoiden lähteinä ja jatkokehittäjinä, Nenonen selventää.

Peabin suosiota kerännyt aamiaisseminaari työympäristöjen monista mahdollisuuksista järjestettiin jo viidettä kertaa. Peabin liiketoimintajohtaja, Peter Lindeberg kertoo, että uusiin työympäristöihin liittyy vielä monesti ajatus perinteisestä avokonttorista, jossa työntekijän valinnan mahdollisuudet olivat rajalliset. Tämän päivän toimintalähtöinen työympäristö ottaa huomioon hyvin erilaiset tarpeet.

– Ei ole kyse vain muutosta uudenlaisiin tiloihin, vaan laajemmasta työkulttuurin muutoksesta, jossa tulee huomioida käyttäjien yksilölliset tarpeet, jotta kullekin yritykselle löydetään optimaalisin ratkaisu.

Valintojen tekeminen, vaikuttaminen ja kontrolli omaan työtilaan liittyen ovat tärkeitä myös Usherin tutkimusten mukaan. Muita Usherin määrittelemiä fantastisen työympäristön piirteitä ovat esimerkiksi päivänvalo, puhtaus ja riittävä tila.

– Riittävä tila voisi suomalaisittain olla sellainen, että pystyy pyörittämään käsi suorana vihtaa päänsä päällä ilman, että vihta osuu mihinkään, dosentti Nenonen havainnollistaa ja muistuttaa, että pohjoismaalainen tilan tuntu on hieno pääoma.

Peab Business Gardenit ovat uuden ajan toimitilaratkaisuja, joiden suunnittelun lähtökohtana ovat aina tilatehokkuus, tilojen helppo muunneltavuus ja työntekijöiden hyvinvointi. Ota yhteyttä ja kysy vapaita toimitiloja. Autamme sinua kaikessa aina suunnittelusta muuttoon.

Next article