Skip to main content
Etusivu » Asuinalueet » Ekologinen ja innovatiivinen asuinalue Keskuspuiston kyljessä
Uusimaa

Ekologinen ja innovatiivinen asuinalue Keskuspuiston kyljessä

suurpelto
suurpelto
Kuva: Heidi-Hanna Karhu

Suurpelto on kehittynyt monimuotoiseksi asuinalueeksi. Lähipalvelujen määrä kasvaa ja asukasyhteisö toimii aktiivisesti. Espoon Suurpellon asuinalue kehä II:n läheisyydessä Henttaan, Mankkaan ja Olarin välissä on kuin pieni kaupunki kaupungissa. Alue kutsuu mahdollisuuksillaan aktiivisia asukkaita, ja paikka on kuin tehty esimerkiksi lapsiperheille tai luonnon läheisyyttä kaipaavalle urbaanille asujalle.

Alueen ulkoilumahdollisuudet yhdistettynä asukkaiden tarvitsemiin palveluihin, ja kaikki kävelyetäisyydellä toisistaan, ovat harvinaista herkkua ruuhka-Suomessa.

– Suurpellosta löytyy erittäin monipuolisesti palveluja. Alueella on viisi päiväkotia, kansainvälinen ja suomenkielinen peruskoulu sekä kauppakeskus. Suurpellosta löytyy lisäksi erityyppisiä palveluyrittäjiä ja esimerkiksi ravintoloita, supermarket sekä kuntosali. Alueella ovat käytössä myös kaupunkipyörät, toteaa Pekka Vikkula, Suurpellon projektinjohtaja.

Suurpellon rakentaminen aloitettiin vajaat kymmenen vuotta sitten, ja tällä hetkellä asukkaita alueella on noin 4000. Suurpeltoon rakennetaan aktiivisesti omistus-, vuokra- ja asumisoikeusasuntoja ja tavoitteena on kehittää asuinalueesta myös innovatiivinen koulutus- ja yritysympäristö.

– Asumiskohteita on monenlaisia ja muuntuviin tarpeisiin. Ajatuksena on se, että ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja rakennusta tulee voida käyttää eri tavoin erilaisissa tilanteissa. Yrityksille alue tarjoaa hyvät mahdollisuudet löytää yritystoimintaa parhaiten tukevat tilat, kertoo Vikkula.

Vuonna 2015 Suurpeltoon avattiin Opinmäen koulutuskeskus, jossa sijaitsevat alueen kaksi peruskoulua, liikuntakeskus, kirjasto ja paljon muuta. Iltaisin ja viikonloppuisin keskuksessa järjestetään monenlaista toimintaa koripalloleireistä hääjuhliin.

Aktiivinen seura, aktiiviset asukkaat

Suurpellon suurin puisto ei olekaan mikä tahansa pikkupuistikko, vaan alue rajautuu lännessä metsäiseen ja laajaan Espoon keskuspuistoon. Ympäröivä maalaismiljöö ja luonnon moninaiset mahdollisuudet innostavat asukkaita, joista monen harrastus suuntautuu ulkoilmaan. Ja mikäli seuraa kaipaa, asukkaiden oma Suurpelto-seura pitää huolta, että toimintaa löytyy.

Facebook-sivuilla yhdistys kutsuu jäseniään pyöräilemään, pelaamaan frisbeegolfia, puistojumppaan tai lasten urheilukisaan. Ja myös muita tapahtumia on todella runsaasti kirppiksistä siivouspäiviin.

– Suurpellon asukkaille on leimallista yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja asioiden eteenpäin vieminen. Seura toimiikin aktiivisesti alueen asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi ja toiminta on monipuolista. Seura tekee tiivistä yhteistyötä Espoon kaupungin ja alueen muiden toimijoiden kanssa ja järjestää asukasiltoja ajankohtaisista asioista, Vikkula kertoo.

– Suurpellon asukkaiden arvoja ovat liikunnallisuus, luonnonläheisyys ja ekologisuus. Ja arvot näkyvät myös käytännössä.

Next article