Skip to main content
Etusivu » Asuinalueet » Vahva tekemisen meininki tuo uusia asuntoja ja elinvoimaa Klaukkalaan
Uusimaa

Vahva tekemisen meininki tuo uusia asuntoja ja elinvoimaa Klaukkalaan

klaukkala
klaukkala
Kuva: T2H

Moderni urbaani keskusta houkuttelee uusia asukkaita ja yrittäjiä Klaukkalaan. Vaikka palvelut ovat alueella jo nyt hyvät ja lähellä, uusia kehitetään lisää.

Nurmijärven kunnan vs. tekninen johtaja Juha Oksanen kertoo, että kunnan tavoitteena on uudistaa Klaukkalaa vahvasti. Tulevaisuuden Klaukkalan rakentamiseen haettiinkin suuntaviivoja vauhdikkaasti muun muassa vuonna 2010 pidetyllä ideakilpailulla. Parhaimmistosta koottiin viitesuunnitelma Klaukkalan keskustaan nousevaan Viirilaaksoon suunnitellun asuin- ja toimitila-alueen kaavaluonnoksen pohjaksi.

Nykyisen vanhan ja osittain epäkurantin rakennuskannan, kuten Oksanen sanoo, rinnalle tuodaan laadukasta ja tiivistä rakentamista ydinkeskustaan ja kohotetaan Klaukkalan ilmettä.

– Kaupunkikuvasta tulee tiivis ja houkuttelevan näköinen. Ensimmäiselle, 10-kerroksiselle rakennukselle on rakennuslupa jo myönnetty ja perustuksia tehdään parhaillaan eli suunnitelmat lähtevät viimeinkin toteutumaan, Oksanen sanoo.

Käytännössä en näe syytä, miksi Klaukkalasta tarvitsisi lähteä asioimaan muualle.

– Asukkaiden lisäksi kuntaan toivotaan lisää työllistäviä yrityksiä, sillä tavoitteena on työpaikkojen omavaraisuuden kasvattaminen. Klaukkalan ohikulkutien rakentuminen vuosien 2018–2021 aikana luo pohjan uusien yritysalueiden asemakaavoitukselle. Lisäksi Ilvesvuoren työpaikka-alueet Kirkonkylällä takaavat erinomaisen tonttivarannon lähitulevaisuuden tarpeille seudulla.

Nurmijärven kunnassa tehdään paljon asioita kuntalaisten hyväksi

Olemassa olevaa kauppaverkostoa täydennetään alueen rakentamisen myötä, ja varaus muun muassa isolle kaupalle on tehty. Koulut ja päivähoitopalvelut ovat jo nyt hyvin järjestetty, mutta uusien asuinalueiden myötä päivähoitopaikkojen tarvetta tarkastetaan. Esimerkiksi toiselle parhaillaan suunnitteilla olevalle asuinalueelle, Vanhaan-Klaukkaan, tulee uusi iso päiväkoti lähivuosina.

Viirilaaksoon rakennetaan myös matkakeskus, jossa on liityntäpysäköinti ja linja-autoasema sekä ravintola ja muita oheispalveluita. Linja-auton kupeessa asuvalle oman auton tarve ei ole välttämätön, kun liikkumaan pääsee sujuvasti joukkoliikenteellä.

– Toimiva joukkoliikenne ja erittäin kilpailukykyisesti hinnoitellut matkaliput ovat yksi alueemme valttikortti. 100 euron hintaisella kuukausilipulla voi kulkea rajattomasti Helsinkiin ja 70 eurolla Vantaalle tai Espooseen. Omaa autoa ei välttämättä tarvitse, vahvistaa Oksanen.

Lisäksi Monikko-monitoimitalossa on mahdollisuus erilaisiin kulttuuriharrastuksiin, ja myös terveyskeskus on lähellä.

– Käytännössä en näe syytä, miksi Klaukkalasta tarvitsisi lähteä asioimaan muualle. Palvelut ovat hyvällä mallillaan, asuminen on pääkaupunkiseutua halvempaa ja ennen kaikkea Klaukkala on viihtyisä ja turvallinen asuinpaikka, mikä on tärkeä seikka erityisesti perheiden asettumisessa tänne, toteaa Oksanen.

Viirilaakson alueelle odotetaan jopa 2 000 uutta asukasta. Nurmijärven kunnan väkiluku on noin  42 400 asukasta ja alueen kokonaistavoite on 0,5-1,0 prosentin väestömäärän kasvu vuodessa. Oksasen mukaan väkiluvun kasvu näyttääkin uusimman tilastotiedon puitteissa hyvälle.

Nurmijärvellä on myös monia muita asuinalueita suunnitteilla tai jo rakennettavina. Esimerkiksi Rajamäellä etenee Kylänpään asuinalueen ja kauppakeskuksen rakentaminen ja Kirkonkylän keskustassa rakentuu parhaillaan Krannilan asuinalue.

Next article