Suomen hankintalain ja EU:n hankintadirektiivin ideana on, että läpinäkyvästi tehdyt julkiset hankinnat lisäävät kilpailua ja yhteisten rahojen käytön tehokkuutta. Suomessa inhouse-yhtiöiden käytössä on minimiomistusosuuksilla menty liian pitkälle.
Julkisissa hankinnoissa on tarjolla noin 38 miljardin euron potti vuosittain.
– Yrittäjiltä tulee paljon palautetta siitä, että kilpailutusten kriteerit speksaavat voitot tietyille pelaajille ja tarjouksia pilkotaan keinotekoisesti. Kilpailutusten pitäisi kuitenkin olla syrjimättömiä, EK:n yrityslainsäädäntötiimin johtava asiantuntija Sanna-Maria Bertell korostaa.
Inhouse-yhtiöiden suosiminen johtaa kilpailun vähenemiseen, mikä on tuhlauksen lisäksi ongelma Suomen elinkeinorakenteelle: nojaamme pk-sektoriin, jonka osuus yrityksistä on 98 prosenttia.
– Julkisista kilpailutuksista 60 prosenttiin tulee maksimissaan kaksi tarjousta. Sitäkin tapahtuu, että tarjouksia tulee vain yksi, mikä on täysi epäonnistuminen kilpailuttajalta.
Jos kilpailutukseen tulee yksikin tarjous, kilpailutus avataan uudelleen vain harvoin. Syy on tulkintariskissä, joka voi viedä oikeuteen.
– Miksi yksityisellä sektorilla kilpailun puute on kauhistus, mutta julkisella ei? Eikö kilpailun merkitystä ymmärretä vai onko hankintaosaaminen vajaata?
Vapaaehtoisuus ei toimi eikä yksin hankintalain muutos riitä
Ehdotettu 10 prosentin omistusosuus huomioi yleisen edun ja lienee hyvä pohja, koska 10 omistajan yhtiössä päätöksiin voi osallistua ja vaikuttaa.
– Muutosvastarintaa ja -kustannuksia tulee varmasti, mutta status quo ei ole terveellinen.
Suomessa on meneillään myös hanke hankintatietovarannosta ja ostolaskujen tietojen keräämisestä, mikä auttaa avoimuudessa ja vaikutustenarvioinnissa.
– Tämä liittyy hankintalakiin ja inhouse-yhtiöihin välillisesti, koska hankintatietovarantojen ja ostolaskutietojen julkisuus toisi painetta kilpailutusten valmisteluun.
Läpinäkyvyys palauttaisi yritysten luottamuksen julkisten kilpailutusten reiluuteen.
– Tutkimusten mukaan kilpailu nostaa laatua ja vähentää kustannuksia arviolta 10 prosenttia sopimuksen arvosta. Kilpailun lisääminen taas edellyttää tuotantotapa-analyysia, parempaa kilpailutusten valmistelua, tarjoamisen esteiden purkua, markkinapuhelun lisäämistä ja laatukriteerien huomioimista, Bertell kiteyttää.
